Tervetuloa Pieni meritähteen!

“Pieni meritähti vaan,
kelluu hiljaa paikallaan.
Napa kattoon osoittaa,
antaa aallon keinuttaa.”

Minusta

Heidi Kajan

Oma uintimatkani alkoi jo ennen kouluikää kotikuntani uimakoulussa. Siitä siirryin uimaseuraan ja harrastin kilpauintia lukioikään asti. Lukiossa suoritin uimaopettajan peruskurssin, mikä johdatti minut uintialan töihin.


Vuonna 2017 perustin Pieni meritähden, sillä halusin yhdistää uimaopetukseen näkemykseni lapsen kokonaisvaltaisesta kasvusta ja kehityksestä, toiminnallisesta oppimisesta ja leikin merkityksestä. Kasvatustieteen maisterina minulla on laaja kokemus lasten oppimisesta, ja työskentelen myös päiväkodin johtajana.


Opetukseni perustuu lapsilähtöiseen havainnointiin – etenen aina yksilöllisten tarpeiden mukaan. Vauva- ja perheuinnissa minulle tärkeintä on “koko perheen yhteinen harrastus”, ja pitkäaikaiset asiakassuhteet kertovat perheiden arvostuksesta: usein uintimatka alkaa jo 3 kuukauden iässä ja jatkuu uimakouluun asti.


Erityisosaamistani ovat muun muassa aistisäätelyn erityispiirteet, neurokirjon lasten ohjaus ja soveltava uimaopetus. Lisäksi tarjoan ohjausta myös avustajille. Merenneitouinti on lähellä sydäntäni, ja harrastan sitä itsekin. Viime vuosina olen keskittynyt myös traumataustaisten uimaopetukseen, kuten hukkumiskokemuksen läpikäyneille – ja saanut nähdä upeita onnistumisia.


Tervetuloa mukaan uintiseikkailuun, jossa leikitään, lauletaan, iloitaan ja onnistutaan yhdessä! Pyrin tarjoamaan lapsille liikunnallisen harrastuksen, joka tukee heidän kasvuaan ja kehitystään – ilman kilpailupainetta. Jokainen voi onnistua omista lähtökohdistaan käsin!

Ajankohtaista

Sukella merenneitojen kiehtovaan maailmaan

Merenneneitouinti on kiehtova laji, joka avaa ovet vedenalaisen maailman taikaan. Tämä valloittava kokemus sopii kaikille uimataitoisille, jotka haluavat yhdistää liikunnan, hengityksen hallinnan ja veden kauniin liikkeen merenneitopyrstöön pukeutuen. Pyrstöllä uiminen kehittää hengityksen säätelyä, kehonhallintaa ja koordinaatiokykyä -ja samalla se on hauskaa ja tehokasta kuntoliikuntaa. Liikumme turvallisesti ja ohjatusti osallistujan taitotason mukaan, jolloin jokainen voi uppoutua tähän ainutlaatuiseen lajiin omassa tahdissaan.


Tällä hetkellä merenneitouintiin voi tutustua yksityisopetuksessa tai pienryhmissä (2-3 henkilöä). Pyrstön liikkeitä kokeillaan matalassa ja syvemmässä vedessä, ja tärkeintä on hyvä uimataito, kuten taito kellua ja sukeltaa. Oman pyrstön puuttuminen ei ole este -voit osallistua myös lainapyrstöllä. Tule kokeilemaan veden taikaa ja löydä sisäinen merenneitosi.

Palvelut

$219
Uimakoulut

$219
Vauva ja perheuinti

$219
Erityislasten uimakoulu

$219
Yksityisopetus

$219
Ryhmät

$219
Synttäripaketit

Hinnasto

Vauva ja perheuinti

  • Uintikausi: Syyskausi tai kevätkausi
  • Hinta: 200 € / kausi (14 kertaa)
  • Ei sisarkorotuksia – sama hinta perheelle lapsiluvusta riippumatta.
  • Lisäksi: Uimahallin sisäänpääsymaksut maksetaan erikseen hinnaston mukaan.



Uimakoulut

  • Hinnat:
  • 175 € (14 kertaa)
  • 87,50 € (7 kertaa)
  • Lisäksi: Uimahallin sisäänpääsymaksut maksetaan erikseen hinnaston mukaan.
  • Vanhempi-lapsi uimakoulussa vanhempi maksaa sisäänpääsyn ja tällöin lapsi on maksuton
  • Sisaralennus: -10 % toisesta lapsesta alkaen.

Tervetuloa oppimaan ja nauttimaan vedestä turvallisessa ja hauskassa ympäristössä!

Yksityisopetus

  • Hinnat:
  • 30 min / 1 uimari: 50 €
  • Lisäksi:
  • Asiakas maksaa oman sisäänpääsymaksunsa uimahallin hinnaston mukaan:
  • Sisältää: Uimaopettajan sisäänpääsymaksun ja kilometrikorvauksen.

Yksityisopetus tarjoaa henkilökohtaista opastusta ja tukea kehittymiseen – juuri sinun tai ryhmäsi tarpeisiin

Ilmoittaudu

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.
Uimakouluun osallistuvan nimi
Huoltajan nimi
Kysymykset, erityistoiveet, lapsen tarpeet tai muuta huomioitavaa

Yhteystiedot

Sähköposti: info@pienimeritahti.fi

Puhelin: 045 882 5585

Järvenpään uimahalli
Seutulantie 17, 04410 Järvenpää